Nappaa jättipotti ja tee historiaa niin kuin Sputnik

Nappaa jättipotti ja tee historiaa niin kuin Sputnik

Lokakuun neljäntenä päivänä vuonna 1957 Neuvostoliitto lähetti maailman ensimmäisen satelliitin, joka laskeutui onnistuneesti Maan kiertoradalle. On siis kulunut 60 vuotta siitä, kun Sputnik 1 lähti matkaan ja jäi ikuisesti historian kirjoihin.

Sputnik 1

Sputnikin matka tuli tuolloin yllätyksenä koko maailmalle, erityisesti yhdysvaltalaisille, ja tieto maata kiertävästä tekokuusta laukaisi välittömästi avaruuskilvan, jonka ansiosta alkunsa sai myös muun muassa NASA. Ei voida siis kieltää sitä tosiasiaa, että tällä päivällä on hyvin suuri merkitys historiassamme. 

Minä, AHTI, muistan tuon päivän myös hyvin selvästi ja muistan, kuinka seurasin satelliitin matkaamista avaruuteen omassa valtakunnassani jännittyneenä ja innoissani. Erityisesti muistan Sputknik 2 lennon, joka laukaistiin saman vuoden marraskuussa ja jonka kyydissä oli maailman ensimmäinen elävä avaruusmatkailija, koira nimeltä Laika.

Tämä päivä teki minuun lähtemättömän vaikutuksen ja se on ikuistunut niin syvälle mieleeni, että se innoitti minut myös tutkimaan avaruutta tarkemmin.

Haluan että myös kaikilla kansalaisillani on mahdollisuus päästä tutkimusretkille avaruuden syövereihin ja siksipä olenkin lisännyt värikkääseen pelimereeni myös avaruusaiheisia, sykettä nostattavia pelejä, joiden avulla pääset hieman lähemmäksi yläpuolellamme olevaa ihmeellistä avaruutta.

Sukella pelimereeni ja löydä suosikkisi 

Vedä avaruuspuku päälle ja kokeile onneasi astronauttina muun muassa näissä jännittävissä peleissä: Space Race, Space Arcade ja Cosmic Fortune.

Space Race on saanut inspiraationsa juurikin aikaisemmin mainitusta avaruuskilvasta Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välillä. Jos taas pidät nostalgisista 80-luvun arcade-peleistä moderneilla erikoisuuksilla höystettynä, kannattaa vilkaista Space Arcade kolikkopeliä. NetEntin Cosmic Fortune -kolikkopelissä taas pääset sekä avaruuden ihmeelliseen maailmaan että myös jahtaamaan mustan aukon suuruisia jättipotteja. 

Planet Zodiac taas sopii niille kansalaisilleni, jotka ovat kiinnostuneet horoskooppimerkeistä ja tähtikartoista. Planet Fortune vie sinut pois Maasta, kauas toiselle planeetalle, joka pursuilee rikkauksia ja säihkyviä jalokiviä. Star Quest taas tuo yhteen kaksi rakastamaamme asiaa: avaruuden ja suuret voitot.  

netticasino pelit

Jos olet kiinnostunut mahdollisista avaruudessa elävistä olennoista, tulet rakastumaan Space WarsInvaders From The Planet Moolah ja Mars Odyssey -peleihin. Space Wars on hauskoilla avaruusolioilla varustettu NetEntin kolikkopeli, jossa onnekkaita pelaajia odottaa jopa 400 000 kolikon voitto.

Invaders From The Planet Moolah taas pitää sisällään lentävillä lautasilla liikkuvia maatilan eläimiä, ja Mars Odyssey kolikkopelissä pääset näkemään minkälaisia olioita Marsista oikein löytyy. 

Joko tiedät mikä näistä peleistä on suosikkisi? Jos et, kokeile vaikka kaikkia 

Käyttöehdot pätevät 18+
Pelaa vastuullisesti!