Seitsemän uutta kolikkopeliä AHDIN hyppysissä

Seitsemän uutta kolikkopeliä AHDIN hyppysissä

Huhtikuu on päättymässä ja toukokuu kolkuttelee jo ovella. Minä en hidasta tahtia vaan tarjoilen AHTI Games Kasinolle seitsemän uutta kolikkopeliä, joista yllättävän monessa tällä kertaa palautusprosentti kohoaa yli 97 prosentin!

Kaiken lisäksi vaikuttaa siltä, että pelivalmistajat ovat oikein urakalla ryhtyneet omaperäisiksi. Sen verran monta yllättävää peliruudukkoa nähdään tällä kertaa. Kokeile itse!

DIAMOND FORCE – MICROGAMING

Diamond Force on supersankariteemainen slotti, jossa on 5 rullaa ja 4 riviä sekä jopa 1024 voittotapaa. Pelin valmistaja on slottien kruunaamaton veteraani Microgaming, joten siltä on lupa odottaa laatua.

Pelin bonustoimintoihin kuuluu esimerkiksi Team-up -toiminto. Diamond Forcen neljä hahmoa voivat laskeutua kolmen symbolin korkuiselle kasatulle muodostelmalle. Bonustoiminnon laukaisemiseen tarvitsee kolme hahmoa tai enemmän. Esimerkiksi kolmella hahmolla aktivoituu niin sanottu kolmen rullan kone eli peliruutuun ilmestyy ylimääräisiä rullia. Team up Spins -bonustoiminnolla voi sopivien kertoimien avulla puolestaan lunastaa jopa 20 ilmaiskierrosta.

Tyylikkään sinisävyisen ja näteillä animaatioilla varustetun slotin RTP on 96,53 %. Minimipanos on 0,10 € ja maksimissaan panoksen voi nostaa 10 € saakka.

WILHELM TELL – YGGDRASIL

Pelivalmistaja Yggdrasilin Wilhelm Tell -kolikkopeli perustuu samannimiseen jousimieheen, joka legendan mukaan ampui omenan poikansa päänsä päältä. Humoristisesti kuvitettu slotti sisältää useita eri hahmoja symboleinaan, mukaan lukien itse jousipyssysankarimme. Huvittavin symboli on wildina toimiva Wilhelm Tellin kauhistunut poika, jolla on tietenkin – arvasitte oikein – omena pään päällä.

Villi symboli eli wild on kolme riviä korkea ja korvaa kaikki rullan symbolit. Lisäksi pelissä on Wild-tönäisy -niminen toiminto, joka tönäisee villin symbolin täyttämään koko rullan, jos ne takaavat voiton pelaajalle. Ilmaiskierrossymboli puolestaan on varsin miellyttävän kuuloinen bonus, varsinkin jos peliruudukolle tulee viisi tällaista symbolia. Sillä voittaa 10 000 kolikkoa ja ilmaiskierroksia! Lisäksi pelissä on kolme erillistä ilmaiskierrostilaa.

Yggrasilin viiden rullan, kolmen rivin ja 20 voittolinjan slotti on iloinen ja hauska yllätys, varsinkin kun sen palautusprosentti on jopa 97 %.

GORILLA GOLD MEGAWAYS – BLUEPRINT GAMING

Brittiläisen Blueprint Gamingin slotti Gorilla Gold Megaways – Power 4 Play on yksi omaperäisimmistä sloteista vähään aikaan, ainakin peliruudukkonsa suhteen. Kuten nimikin antaa odottaa, on peliruudukolla neljä eri ruudukkoa!

Jokainen ruudukko on käytännössä oma kuuden rullan slottinsa, joista jokaisessa on Megaways-tyyliin 117 649 voittotapaa. Kun tämän kertoo neljällä, on pelissä yhteensä 470 596 voittotapaa! Pelissä on perinteiset kirjain- ja numerosymbolit sekä Gorilla-symboli, joka on luonnollisesti korkea-arvoisin.

Bonustoiminnoista mainittakoon Gorilla Gold Bonus, jossa pyöritetään onnenpyörää. Se voi tarjota pelaajalle ilmaiskierrostoiminnon tai superkierrostoiminnon. Jälkimmäinen sisältää rajattomat kertoimet sekä mahdollisuuden kerätä kultaisia apinoita, jotta pelaaminen onnistuu useammalla rullayhdistelmällä. Lisäksi peli sisältää ryöpsähtäviä symboleja ja mysteerisymboleja sisältävät toiminnot sekä uhkapelitoiminnon.

Gorilla Gold Megaways: Power 4 Play -slotti on volatiliteetiltaan korkea ja palautusprosentiltaan(kin) mukavan korkea, joka on 97 %. Panostaso on 0,10 € – 10 € välillä ja maksimivoitto on panokseen nähden 20 000 -kertainen. Kun vielä näin omaperäisen slotin grafiikkakin näyttää miellyttävältä, on vaikea olla suosittelematta sitä! 

NERO´S FORTUNE – QUICKSPIN

Antiikin Rooman Nero oli pahamaineinen hallitsija, jolle pelivalmistaja Quickspin on kuitenkin päättänyt omistaa oman slotin. Quickspin on laittanut tällä kertaa omia panoksiaan selvästi graafiseen ja visuaaliseen ilmaisuun, sillä Nero’s Fortune näyttää todellakin huikealta. Peliruudukko on kuvattu alaviistosta, joten se näyttää varsin jylhältä synkän punertavassa maisemassa ja pilvistä taustaa vasten.

Korkean volatiliteetin peli sisältää 5 x 5 peliruudukon eli viisi rullaa ja viisi riviä. Pelin bonustoimintojen pääosassa on Flames of Nero -bonus, joka aktivoituu BNS-scatterin avulla. Kun 3, 4 tai 5 scatteria on näkyvillä, ne tarjoavat pelaajalle joko 10, 12 tai 14 ilmaiskierrosta. Pääpelissä on myös kertoimia kasvattava Burning Arrows -toiminto.

Nero’s Fortunen minimipanos on 0,10 € ja maksimipanos 100 €. Pelin RTP on 96,21 %. Peli on kokeilemisen arvoinen jopa pelkästään grafiikkansa ansiosta, sillä Quickspin hyödyntää siinä uutta 3D-teknologiaansa.

BEETLEJUICE MEGAWAYS – NYX

Beetlejuice on legendaarinen 80-luvun kauhukomedia ja kulttielokuva. NYX on lisenssoinut elokuvan ja tehnyt aiheesta slotin. Ja vieläpä todella hyvännäköisen sellaisen! Elokuvasta ovat mukana Michael Keaton ja Winona Ryder, toisin sanoen symboleina tai taustagrafiikkana.

Viiden rullan slotissa on Megaways-toiminnon ansiosta 248 832 voittotapaa. Normaalisti voittotapoja on tällaisissa sloteissa vain puolet edellä mainitusta määrästä, mutta Beetlejuice Megawaysin jujuna onkin taustalla lymyilevät toiset viisi rullaa ja kuusi riviä, jotka aktivoituvat onnekkaan pelaajan pyöräytyksissä.

Beetlejuice Megawaysissa on lukuisia bonustoimintoja, joista tässä mainittakoon ryöppyävät symbolit, mysteerisymbolit, Mighty Ways -toiminto, ilmaiskierrostoiminto ja rajoittamattomat voittokertoimet -toiminto.

Elokuvan ilmettä mukaileva slotti miellyttää varmasti satunnaisia pelaajia ja Beetlejuicen faneja, vaikka kaikkia hahmoja tai näyttelijöitä ei slotissa esiinnykään. Pelin minimipanos on 0.10 € ja maksimissaan se on jopa 500 €. Palautusprosentti Beetlejuice Megawaysissa on keskitasoa eli 96 %.

ARENA OF GOLD – MICROGAMING

Kultainen areena vie pelaajat gladiaattorien keskelle muinaiseen Roomaan. Microgaming-pelivalmistaja ei visuaalisessa mielessä keksi hevoskärryjen pyöriä uudestaan, mutta ensimmäisenä silmään pistää positiivisessa mielessä kolme kiinteää jackpotia.

Viiden rullan ja kolmen rivin slotti sisältää gladiaattorinkönsikkäitä sekä kirjainsymboleita. Villinä symbolina nähdään Rooman keisari ja scatterina puolestaan kultainen Colosseum.  Pelin bonustoimintoja ovat ilmaiskierrokset, joita on tarjolla kolmen tai useamman scatterin laskeutuessa ruudukolle.

Golden Re-spins eli kultaiset uudelleenpyöräytykset ovat toinen bonustoiminto, joka aktivoituu, jos pääpelien ja ilmaiskierrosten aikana ilmestyy 6 kolikkosymbolia. Tällöin symbolien paikat täyttyvät joko kolikoilla tai sitten jäävät tyhjiksi. Golden Re-spins -toiminnossa kunnon kertoimet ja jackpot-voitot odottavat onnekasta pelaajaansa.

Arena of Goldin minimipanos on 0,10 € ja maksimipanos puolestaan 50 €. Pelin RTP on 96,2%, joten keskitasolla mennään.

ZEUS LIGHTNING POWER REELS – RED TIGER

Pelivalmistaja Red Tiger esittelee slotissaan pilvien päällä elävän kollegani Zeuksen. Vanha partajooseppi takoo vasaraansa taas vimmatusti, mutta kyllä tällaisen Power Reels -slotin vuoksi kannattaa takoakin!

Zeus Lightning Power Reels on 7 rullan ja 6 rivin slotti, jossa on 30 voittolinjaa. Tavoitteena on saada ruudukolle 1×3 -kokoinen Zeus-supersymboli. Kun tällainen symboli laskeutuu, Zeus takoo vimmatusti salamoita laajentaen satunnaista symbolia rullille ja parhaimmillaan koko peliruudukolle. Muuten pelin symbolit esittävät koristeltuja pelikorttien maita ja jumalkuvatuksia.

Muista bonustoiminnoista mainittakoon kahden ilmaiskierrossymbolin nostavan voiton kaksinkertaiseksi panokseen nähden. Kolme samanlaista symbolia nostaa voiton viisinkertaiseksi ja tarjoaa kaupan päälle vieläpä 8 ilmaiskierrosta. Royal Wheel -toiminto eli kuninkaallinen onnenpyörä ehdottaa pelaajaa uhkapelaamaan juuri ansaitut 8 ilmaiskierrosta, mutta pelaaja voi säästää ne. Uhkapelaamalla ilmaiskierroksia voi parhaimmillaan voittaa 40 lisää.

Zeus Lightning Power Reelsin minimipanos on 2 €. Enimmillään panostaa voi 100 € edestä. Volatiliteetti on korkea ja RTP varsin mieleinen: 97,73 %. Jo tämä tieto nostaa Zeus Lightning Power Reelsin kiinnostavuuden omalle tasolleen.

YHTEENVETO

Seitsemän slottia on tällä kertaa taputeltu ja täytyy myöntää, että pelien omaperäisyys oli ilahduttavaa näin kevään loppusuoralla. RTP-lukemat olivat nekin selvästi keskitason paremmalla puolella, joten kyllä tällaisia kehtaa pelata.

Muistutetaan loppuun kuitenkin, että AHTI Games Kasino on vastuullinen toimija ja antaa mahdollisuuden pelaamisen rajoittamiseen, jos tämän kevään poikkeustila on aiheuttanut liikaakin rahapelaamista. Hyvää Vappua! Toivoo AHTI.

Käyttöehdot pätevät 18+
Pelaa vastuullisesti!