AHDIN uudet pelit johdattavat sinut seikkailuun!

AHDIN uudet pelit johdattavat sinut seikkailuun!

Hei taas kaikki rakkaat AHTI kansalaiseni, minulla on teille jälleen iloisia uutisia! Pelimereni on kasvanut tämän vuoden puolella jo lukuisilla erilaisilla, jännittävillä peleillä, mutta lisää on vielä luvassa.

Tällä kertaa pääsen esittelemään teille viisi mielenkiintoista kolikkopeliä neljältä eri pelinvalmistajalta. Joukosta löytyy muun muassa taikureita, dinosauruksia, velhoja, lohikäärmeitä ja ritareita, joten hyvin värikkäästä valikoimasta on jälleen kyse.

Katsotaanpa siis tarkemmin, mitä nämä upeat pelit oikein pitävät sisällään.

THE GREAT ALBINI – MICROGAMING

The Great Albini kertoo tarinan taikureiden kuninkaasta ja hänen upeasta avustajastaan, Lilystä. Peliruutuna toimii näyttämö, jolla Albini esittää upeita taikatemppujaan hurraavalle yleisölleen.

Kyseessä on kirjaimellisesti taianomainen kolikkopeli, joka sisältää myös lukuisia, jännittäviä bonustoimintoja, jotka saavat pelaajat haukkomaan henkeään.

The Great Albini koostuu viidestä rullasta, kolmesta rivistä ja 25 voittolinjasta. Rullilla pyörii itse Albini, Lily, kanarianlintu, veitset, onnenkupit, sekä pelikorttipakasta tutut 10, J, Q, K ja A.

Erikoissymboleina nähdään Wild-symboli, eli jokeri, joka voi korvata minkä tahansa muun symbolin ja auttaa pelaajaa pääsemään käsiksi mahdollisimman mehukkaisiin voittoihin.

Lisäksi pelistä löytyy myös ilmaiskierrossymboli, joka palkitsee pelaajan ilmaisilla kierroksilla. Päävoitto tässä pelissä on 4000 kertaa panoksesi verran!

Bonustoimintoja tästä maagisesta kolikkopelistä löytyy kolme kappaletta. Ensimmäinen niistä on mysteerilaatikot -niminen ominaisuus, joka antaa pelaajalle uudelleenpyöräytyksiä. Tämä toiminto käynnistyy silloin, kun keskimmäiselle rullalle ilmestyy täysi pino mysteerilaatikko-symboleja.

Pelaajalle annetaan kolme uudelleenpyöräytystä, joiden aikana mysteerilaatikot pysyvät paikoillaan muiden symbolien pyöriessä uudelleen. Jokainen uusi mysteerilaatikko peliruudulla antaa sinulle jälleen kolme uutta kierrosta ja uudelleenpyöräytykset jatkuvat siihen asti, kunnes uusia mysteerilaatikoita ei enää ilmesty.

Uusintakierrosten loputtua mysteerilaatikoista paljastuu jokin satunnainen symboli ja voitot maksetaan saman tien.

Pelistä löytyy myös ilmaiskierroksia, joihin pääset käsiksi kolmella ilmaiskierrossymbolilla. Sinulle annetaan 8, 10 tai 12 ilmaiskierrosta täysin uudella peliruudulla: 5×6 suuruisella peli-ikkunalla ja 50 voittolinjalla.

Viimeisenä erikoistoimintona nähdään Lily-toiminto, johon pääsee Lily-symbolin ilmestyessä peliruudulle ilmaiskierrosten aikana. Tämän toiminnon aikana kaikki voitot maksetaan kaksinkertaisina ja Lily toimii myös jokerina, eli korvaa minkä tahansa muun symbolin.

THE WIZ – ELK STUDIOS

Taikateema jatkuu tässäkin pelissä, sillä nimensä mukaisesti The Wiz -kolikkopelin päätähtenä nähdään vanha velho. Astu sisään lumoavaan fantasiamaailmaan punaisine lohikäärmeineen, upeine linnoineen, vihreine niittyineen ja värikkäine sateenkaarineen.

Tämä kolikkopeli sisältää 178 eri tapaa voittaa ja päävoittona on massiiviset 500 000€!

The Wiz -kolikkopelistä löytyy yhteensä kolme erilaista bonustoimintoa, jotka auttavat pelaajaa pääsemään käsiksi mahdollisimman massiivisiin voittoihin. Ensimmäinen näistä aktivoituu itse velhon avulla: kun saat vähintään kaksi velhoa peliruudulle, sinua odottaa ilmaiskierrokset.

Kaksi velhoa antaa sinulle 1 ilmaiskierroksen, kolme velhoa 5 ilmaiskierrosta, neljä velhoa 7 ilmaiskierrosta ja 5 velhoa 10 ilmaiskierrosta. Ilmaiskierrosten aikana sinulla on myös mahdollisuus ansaita niitä lisää uusilla velho-symboleilla.

Toisen erikoistoiminnon aktivoi punainen lohikäärme, joka voi ilmestyä minkä tahansa pelikierroksen aikana. Ilmestyessään peliruudulle se sytyttää kaikki samalla linjalla olevat esineet tuleen ja paljastaa satunnaisen voittokertoimen kahdesta viiteen.

Saman voittolinjan voitot kerrotaan tällä kertoimella, jolloin voit päästä käsiksi tulikuumiin voittoihin! Mikäli onnistut saamaan useamman lohikäärmeen samalle voittolinjalle, voittokertoimet yhdistetään ja luvassa on entistäkin suuremmat voitot.

Kävelevät wildit aktivoituvat silloin, kun lohikäärme ilmestyy peliruudulle ilmaiskierrosten aikana. Voittokertoimia sisältävä lohikäärme liikkuu silloin oikealta vasemmalle yksi rulla kerrallaan.

Tämän ominaisuuden aikana voit odottaa suuria voittoja ja mikä parasta – ilmaiskierrokset jatkuvat niin kauan, kunnes kaikki lohikäärmeet ovat päässeet pelin ensimmäiselle rullalle vasempaan reunaan.

KNIGHTS KEEP – NYX

Seuraavana pääsemme matkustamaan ajassa takaisin keskiajalle, urheiden ritareiden ja kauniiden linnanneitojen aikakauteen. Tämä peli poikkeaa rakenteeltaan perinteisistä kolikkopeleistä, sillä rivien määrä kasvaa vasemmalta oikealle alkaen kahdesta rivistä ja loppuen seitsemään riviin.

Pelin rullilla nähdään tutut pelikorttisymbolit pata, ruutu ja hertta, sekä valtikka, kruunu, jokeri, kuningatar, kuningas ja tietenkin myös itse ritari, joka toimii tässä pelissä wild-symbolina. Wild-symboli voi korvata minkä tahansa muun symbolin lukuun ottamatta scatteria, eli bonussymbolia.

Voittolinjoja tästä pelistä löytyy jopa 192 kappaletta ja taustana toimii kuva ritarin linnasta kuun valossa.

Bonussymbolina toimii kilpi, jonka keskellä komeilee kultainen hevonen. Mikäli saat vähintään kolme tällaista symbolia mille tahansa kohdalle peliruutua, sinut palkitaan sekä kolikkovoitolla että ilmaiskierroksilla.

Kaksi bonussymbolia antaa sinulle 5 ilmaiskierrosta, kolme bonussymbolia 12 ilmaiskierrosta ja neljällä bonussymbolilla saat napattua itsellesi jopa 25 ilmaiskierrosta. Bonussymbolit antavat sinulle myös 2, 10 tai 50 kertaa panoksesi verran voittoja.

Ilmaiskierrosten aikana peliruutu kääntyy toisinpäin, jonka ansiosta voittomahdollisuutesi kasvavat. Tämän ominaisuuden aikana 3 tai 4 rullaa muuttuu yhdeksi satunnaiseksi symboliksi jokaisen ilmaisen kierroksen aikana ja ensimmäisen rullan symbolit vaihtuvat joka kierroksella.

Jos onnistut saamaan pelin arvokkaimman symbolin, eli ritarin täyttämään koko peliruudun, sinua odottaa 1440-kertaa panoksesi suuruinen voitto!

RAGING REX – PLAYN GO

Sitten matkataan ajassa vieläkin kauemmaksi, nimittäin siihen aikaan, kun maapallollamme ei ollut vielä ritareita tai ihmisiä lainkaan, vaan sitä miehittivät upeat dinosaurukset.

Tässä Play’n GO:n uudessa kolikkopelissä valokeilassa on erityisesti yksi dinosaurus, nimittäin kukapa muukaan kuin dinoista se kaikkein kuuluisin – itse Tyrannosaurus Rex. Tässä pelissä T-Rex on täysin raivoissaan ja yllyttää muitakin lajitovereitaan riehaantumaan ja antamaan pelaajalle massiivisia voittoja.

Raging Rex koostuu neljästä rivistä ja kuudesta rullasta ja voittolinjoja tästä pelistä löytyy huikeat 4096 kappaletta! Pelin symboleina toimivat erilaiset dinosaurukset, fossiilit sekä maata kohti syöksyvät meteoriitit. Bonusominaisuuksista ei tässä jännittävässä kolikkopelissä ole myöskään pulaa.

Itse Rex nähdään tämän pelin wild-symbolina, eli jokerina. Ilmestyessään koko rullan kokoisena Rex palkitsee pelaajan uudelleen pyöräytyksillä, eli Riehunta -ominaisuudella. Tämän ominaisuuden aikana raivokas Rex lähtee liikkeelle kohti peliruudun vasenta reunaa, yksi rulla kerrallaan, ja liikkuessaan rullalta toiselle antaa pelaajalle aina yhden ilmaisen uudelleenpyöräytyksen.

Mikäli onnistut saamaan vähintään kolme meteoriittia, eli scatteria mille tahansa kohdalle pelin rullia, pääset nauttimaan ilmaiskierroksista, eli raivokkaista pyöräytyksistä. Ilmaiskierroksia on tarjolla 8, 15, 20 tai 30 kappaletta, riippuen siitä kuinka monta scatteria peliruudullesi on pysähtynyt.

Ennen kuin nämä raivokkaat pyöräytykset lähtevät käyntiin, saat valita yhden kahdesta ominaisuudesta: Alkukantaisen Raivon tai Villin Jahdin. Villi Jahti voi antaa sinulle ylimääräisiä Rex-wildeja voittokertoimilla, joiden summa voi olla yhteensä enintään 243x.

Alkukantaisen Raivo-ominaisuuden aikana jollekin rullalle taas lisätään Raivokas Rex jokaisen kierroksen aikana.

DESERT CATS – NYX

Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä, esittelen teille NYX pelinvalmistajan uuden Desert Cats -kolikkopelin, jonka teemana nähdään ikuinen suosikki – muinainen Egypti. Tämän pelin taustana ei kuitenkaan nähdä perinteistä maisemaa Egyptin pyramideista, vaan kaunis kuutamo.

Taustalla soi rauhallinen musiikki, joka korostaa pelin leppoisaa tunnelmaa. Symboleina toimii mm. kultainen kissapatsas, leijona, Tutankhamon, Ankh, Bastet (kissajumalatar), egyptiläinen nainen ja kivitaulu. Peli koostuu neljästä rivistä, seitsemästä rullasta ja 50 voittolinjasta.

Wild-symbolina, eli jokerina nähdään leijona. Tämä symboli voi korvata minkä tahansa muun symbolin lukuun ottamatta scatteria, eli kultaista kissaa. Wildit voivat esiintyä myös 2×2 suuruisina symboleina.

Tästä kolikkopelistä tekee entistäkin mielenkiintoisemman sen sisältämät jackpotit, joihin pääset käsiksi vähintään kuudella punaisella jalokivellä:

  • 6 punaista jalokiveä: Minor Jackpot, eli 10 kertaa panoksesi verran
  • 7 punaista jalokiveä: Medium Jackpot, eli 40 kertaa panoksesi verran
  • 8 punaista jalokiveä: Major Jackpot, eli 80 kertaa panoksesi verran
  • 9 punaista jalokiveä: Super Jackpot, eli 600 kertaa panoksesi verran
  • 10 punaista jalokiveä: Mega Jackpot, eli 2000 kertaa panoksesi verran

Pelistä löytyy myös ilmaiskierrospeli, johon pääset vähintään kolmella scatter-symbolilla, eli leijonalla. Voit saada joko 5, 15, tai 50 ilmaiskierrosta sekä 10 tai 15 kertaa panoksesi verran kolikkovoittona, riippuen siitä kuinka monta scatteria peliruudullesi on pysähtynyt. Ilmaiskierrosten aikana voit myös ansaita lisää ilmaiskierroksia saamalla 3 scatteria lisää.

Loppusanat

Astu rohkeasti sisään näihin upeisiin fantasiamaailmoihin ja anna pelien tehdä päivistäsi parempia! Toivottavasti nautit uusista kolikkopeleistäni täysin rinnoin ja saat napattua itsellesi oikein mehukkaita voittoja. Onnea matkaan!

Käyttöehdot pätevät 18+
Pelaa vastuullisesti!