Uusi vuosi, uudet pelit! 

Uusi vuosi, uudet pelit! 

AHDIN valtakunnassa vuosi 2019 lähtee käyntiin uusien ja upeiden pelien siivittämänä. Luvassa on toinen toistaan mielenkiintoisempia teemoja, bonuspelejä sekä tietysti myös valtavia voittoja!

Matkusta kanssani savannille, avaruuteen, merirosvolaivoihin tai muinaiseen Egyptiin suoraan omalta kotisohvaltasi käsin ja nauti kolikoiden kilinästä.

Jos tammikuu alkaa käymään tylsäksi ja liian pimeäksi, tule piristymään värikkäiden pelieni pariin ja nappaa itsellesi samalla arvokkaita palkintoja!

Vedenalaisessa valtakunnassani jatketaan yhdessä juhlimista, uponneiden aarrearkkujen poimimista sekä legendaarisen Sammon metsästystä tänäkin vuonna, joten muista sukeltaa valtakuntaani aina säännöllisin väliajoin, jotta et jää mistään paitsi!

Katsotaanpa nyt kuitenkin tarkemmin, mitä kaikkia uunituoreita pelejä olen tällä kertaa haaviini napannut.

QUEEN OF MARS – Merkur

Jossain kaukana, toisessa galaksissa, elää itse Marsin Kuningatar. Tämä viehkeä kuningatar vie pelaajat unohtumattomalle seikkailulle avaruuden syövereihin Merkurin uudessa kolikkopelissä.

Myös minä, AHTI, nautin kovasti kaikkeen avaruuteen liittyvästä, olipa kyseessä sitten legendaariset Star Wars -elokuvat, Mars-luotain, ihmisten vierailut Kuussa tai avaruusaiheiset pelit. Siksipä suosittelenkin tutustumaan tähän mahtavaan kolikkopeliin niin pian kuin mahdollista!

Queen of Mars -pelistä löytyy jännittävän peruspelin lisäksi myös muutamia bonustoimintoja, kuten wild-symboleja, scattereita sekä ilmaiskierroksia. Erityisesti näiden erikoissymbolien ja bonustoimintojen avulla sinulla on mahdollisuus napata itselleen tähtitieteellisen upeita voittoja.

Ilmaiskierrosten alussa valitaan aina satunnaisesti yksi symboli, joka laajenee ilmaiskierrosten aikana täyttämään kaikki paikat rullilla, mikä tietysti tarkoittaa entistä parempia voittomahdollisuuksia!

AHTI Games Queen Of Mars

STAR JOKER Play’n Go 

Star Joker muistuttaa visuaalisesti nostalgisia hedelmäpelejä, jotka ovat tuttuja monelle meistä huoltoasemilta ja kaupoista. Pelattavuudeltaan tämä kolikkopeli on kuitenkin kaikkea muuta kuin vanhanaikainen, sillä luvassa on moderneja toimintoja ja suuria voittoja!

Tämän hedelmäpelin rullilla pyörii tuttuakin tutumpia symboleja – kirsikoita, mansikoita, luumuja, meloneja, kultaisia kelloja, timantteja ja onnennumero 7, joista viimeisimpänä mainittu antaa pelaajalle panoksen takaisin 100-kertaisena, kun niitä ilmestyy viisi kappaletta voittolinjalle.

Star Joker kolikkopelin erikoistoimintoihin kuuluu wild-symboli, mikä voi korvata minkä tahansa muun symbolin ja auttaa näin pelaajaa pääsemään käsiksi mahdollisimman hyviin voittoihin.

Kolmella jokerilla taas pääsee nauttimaan 10 ilmaiskierroksesta, joiden aikana on mahdollisuus voittaa vielä 10 ilmaiskierrosta lisää, mikäli jokereita ilmestyy pelin rullille uudelleen.

Joker Star -kolikkopelistä löytyy myös tuplaustoiminto, jonka ansiosta pelaaja pystyy tuplaamaan voittonsa joka ikisen pelikierroksen jälkeen.

Jos siis mielesi tekee pelata vanhoja kunnon hedelmäpelejä, mutta samalla päästä nauttimaan nykyaikaisista bonustoiminnoista ja suurista voitoista, suosittelen ehdottomasti klikkaamaan Star Jokerin auki nyt heti!

KEY OF THE NILE – Merkur 

Egyptistä inspiraationsa saaneita kolikkopelejä löytyy minunkin pelimerestäni valtava määrä, mutta minä en ainakaan valita, sillä onhan kyseessä erittäin mielenkiintoinen aihe ja sitäkin mielenkiintoisempi maa.

Merkur pelinvalmistajan Key of the Nile -kolikkopelissä päästään jälleen nauttimaan muinaisen Egyptin mystisestä tunnelmasta. Luvassa on siis pyramideja, Horuksen silmiä, hieroglyfeja sekä maagisia voittoja.

Tämän pelin keskiössä ovat avaimet – joka neljäs avain rullalla muuttaa kokonaisen rullan wild-rullaksi seuraavien 3 kierroksen ajaksi. Ilmaiskierrosten aikana tämä taas tapahtuu joka ikisellä kierroksella!

Vaikka viihdyn luonnollisesti eniten vedessä, on silloin tällöin mukava myös tarkkailla mitä pinnan päällä oikein tapahtuu. Egyptin pyramidit ovat ehdottomasti näkemisen arvoisia ja varsin varteenotettava syy nousta vedenpinnan yläpuolelle!

SANTA’S FARM – Gameart

Joulu alkaa olla jo tältä vuodelta taputeltu, mutta innokkaimmat meistä jaksavat kuunnella joululauluja ja nauttia joulukoristeista loppiaiseen saakka, jotkut jopa ympäri vuoden.

Vaikka joulu onkin ohi, ei se kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö pelimereni joulupeleistä voisi nauttia edelleenkin. Jos joulubiisit alkavat käydä jo hermoille, saa pelin äänet onneksi pois yhdellä klikkauksella!

Santa’s Farm on hauskoilla grafiikoilla varustettu kolikkopeli, jossa maatilan eläimet ovat hyvin jouluisissa tunnelmissa. Pelin rullilla pyörii koiria, lampaita, lehmiä, sekä porsaita (jotka eivät onneksi joudu tässä pelissä joulupöytään!), mutta pelin päätähtenä nähdään kuitenkin joulukana.

Kana nimittäin vie pelaajan ilmaiskierroksiin aina silloin, kun se on osana voittoyhdistelmää. Ilmaiskierrosten aikana kannattaa yrittää saada mahdollisimman paljon kultaisia munia, sillä ne antavat ilmaiskierrokset aktivoineen voiton pelaajalle aina uudelleen ja uudelleen.

Santa’s Farm sisältää myös tuplaustoiminnon, jonka avulla pelaaja pystyy tuplaamaan voittonsa jopa 5 kertaa peräkkäin. Siispä kumpparit jalkaan ja maalle, tämä kolikkopeli on täynnä toimintaa!

WILD PLUNDER – Nextgen

Wild Plunder -kolikkopeli on erityisen lähellä sydäntäni, sillä tässä kolikkopelissä seilataan merellä Wild Rhonda nimisen merirosvon vanavedessä.

Lähde mukaan unohtumattomalle seikkailulle ja anna virran viedä sinut kulta-aarteiden luo hauskojen grafiikoiden ja iloisen taustamusiikin siivittämänä. Luvassa on rutkasti bonustoimintoja, joiden avulla merien seilaaminen on entistä jännittävämpää ja parhaimmassa tapauksessa myös todella tuottoisaa.

Wild Plunder sisältää muun muassa wild-kierroksia, joihin pääset vähintään kahdella Jolly Rhonda Wild -symbolilla. Näiden kierrosten aikana Jolly Rhonda wildit muuttavat kaikki viereiset mustekalat, aaveet, aarrearkut ja mukit wild-symboleiksi, jolloin voit odottaa saavasi runsaasti kultakolikoita aarrearkkuusi!

Pelistä löytyy myös re-spinejä, villejä virtoja sekä satunnaisesti ilmestyvä Kraken, joka muuttaa vähintään yhden symbolin Jolly Rhondaksi.

Vaikka tämä peli sijoittuukin veden yläpuolelle eikä veden pinnan alle, on se silti yksi suosikkipeleistäni ja Wild Rhonda tekee siitä entistä hauskemman. Purjeet ylös ja menoksi!

SAVANNA STAMPEDE – Merkur 

Savanna Stampede vie meidät merensyvyyksistä kuumalle ja kuivalle Afrikan savannille, jossa villieläimet ryntäilevät valtoimenaan.

Tässä kolikkopelissä pääset nauttimaan Afrikan upeista auringonlaskuista ja valtavista jättipoteista samalla kun taustalla soi rytmikäs musiikki, joka auttaa pelaajaa pääsemään Afrikan tunnelmaan heti ensimmäisestä pelikierroksesta lähtien.

Savannien kuningas, leijona, toimii tässä pelissä wild-symbolina, joka korvaa kaikki muut symbolit lukuun ottamatta scattereita. Scattereina taas nähdään kultainen auringonlasku, joka palkitsee sinut parhaimmassa tapauksessa jopa 20 ilmaiskierroksella.

Jokaisen voittokierroksen jälkeen sinulla on myös mahdollisuus tuplata voittosi veikkaamalla oikein, paljastuuko korttipakasta punainen vai musta pelikortti. Vedä siis safarihattu päähän ja lähde jännittävälle seikkailulle tulikuumalle savannille!

AHTI Games Savanna Stampede

Loppusanat

Uusi vuosi tuo aina tullessaan uusia mahdollisuuksia, joten vuoden vaihde on mahtava aika päästää irti kaikesta turhasta ja aloittaa aivan puhtaalta pöydältä.

Aloitetaan siis vuosi yhdessä juhlien, mahtavien pelien parissa ja tehdään tästä vuodesta edellistäkin parempi! Kuka tietää, ehkä tänä vuonna sinusta tulee seuraava suuri voittaja, tai saat napattua haaviisi elämänmullistavan jättipotin? Kokeilemalla se selviää, onnea matkaan!

Käyttöehdot pätevät 18+
Pelaa vastuullisesti!