Red Tiger
Pelinvalmistaja

pelaa nyt

Parhaat Reg Tiger kolikkopelit

Red Tiger Gaming on vuonna 2014 perustettu pelivalmistaja, joka on noussut lyhyessä ajassa haastamaan pelialan isommat goljatit. Red Tigerin monipuoliset ja graafisesti upeat pelit ovat tärkeä osa Ahdin kattavaa pelivalikoimaa.

Red Tiger myytiin aluksi NetEntille vuonna 2019, ja nykyisin se on osa Evolution Gamingia. Tuttu brändi jatkaa ainutlaatuisten pelien tekemistä kuitenkin myös omalla nimellään. Aiempaa isompien resurssien ansiosta odotettavissa on entistä kehittyneempiä pelijulkaisuja.

Red Tigerin pelivalikoima koostuu niin kolikkopeleistä, pöytäpeleistä kuin jättipottipeleistä. Valmistaja tekee myös paljon yhteistyötä muiden pelivalmistajien kanssa. Suosituimpiin peleihin kuuluvat esimerkiksi Red Tiger jackpot -pelit, joissa on runsaasti erilaisia voittotasoja.

Miksi AHTI ja pelaajat rakastavat Red Tigerin pelejä 

Pelit ovat asia, joka yksiselitteisesti ratkaisee pelivalmistajan menestyksen. Red Tiger on pitkään ollut yksi alan parhaista pelikehittäjistä, ja sen pelit onnistuvat kerta toisensa jälkeen säväyttämään niin meidät kuin pelaajatkin.

Tässä muutamia syitä, miksi rakastamme Red Tigerin pelejä.

Tyylikkäät ulkoasut

Red Tigerin tyylikkäät slotit ja jackpot-pelit eivät ole syyttä AHTI Kasinon suosituimpien pelien joukossa vuodesta toiseen. Ruotsalaispelikehittäjä tietää, miten laadukkaita pelejä valmistetaan. 

Red Tiger kolikkopelit tunnistaa aina yhtä upeista grafiikoista, väreistä ja animaatioista, joissa ei ole säästelty mielikuvitusta. Pelien teemoissa nähdään usein aasialaisesta kulttuurista inspiraationsa saaneita aiheita, mutta mukaan mahtuu myös esimerkiksi merirosvoja, historiallisia teemoja ja myös muutama kauhu-genreen menevä slotti.  

Monipuolisuus

Suurin osa Red Tigerin valmistamista peleistä on kolikkopelejä, mutta pelivalmistaja on ehtinyt valmistamaan myös muutamia pöytäpelejä. Upeiden grafiikoiden lisäksi Red Tiger on saanut kasvatettuaan itselleen nimeä myös päivittäisillä jättipoteilla ja uniikeilla erikoistoiminnoillaan. 

Useiden omien brändien lisäksi yhteistyötä on tehty, ja tehdään yhä, myös muiden pelivalmistajien kanssa. Esimerkiksi BTG:n kanssa yhteistyössä tehty Gonzo’s Quest Megaways on noussut yhdeksi AHTI Kasinon pelaajien suosikiksi.  

Voittopotentiaali

Palautusprosentti on keskimäärin Red Tigerin peleissä loistava. Suurin osa peleistä asettuu noin 94 – 96 %:n tienoille. Pöytäpeleissä tämä palautusprosentti nousee vielä tätäkin korkeammaksi. Korkea palautusprosentti on ehdottomasti pelaajan kannalta hyvä asia. 

Volatiliteetti vaihtelee aina pelistä toiseen, mutta iso osa Red Tigerin kolikkopeleistä on volatiliteetiltaan korkeita. Tämä tarkoittaa, että voittopotentiaalia riittää, mutta myös riskit häviöön ovat kovat. Jännitystä saa siis koko rahan edestä. 

Bonuspelit ja ilmaiskierrostoiminnot ovat iso osa Red Tigerin kolikkopelejä. Niihin liittyy peruspeliä suurempi voittopotentiaali, ja ne auttavat tekemään peleistä monipuolisempia.  

Vuoden 2021 suosituimmat Red Tiger -kolikkopelit

Red Tiger on julkaissut vuosien varrella useita suosittuja kolikkopelejä. Vuoden 2021 valikoimiin mahtuu useampi peli, jolla on mahdollisuus jäädä elämään myös myöhemminkin. Valmistajan julkaistessa uusia pelejä päivitämme niitä ahkerasti AHTI Kasinon valikoimiin. 

Tässä suosituimpia Red Tiger -pelejä vuonna 2021: 

  • Gonzo’s Quest Megaways. Gonzo-pelisarjan yksi monipuolisimmista peleistä on varmasti Red Tigerin tuottama Megaways-versio. Pelissä on mahdollista voittaa jopa yli 20 000 kertaa oma panos, ja isot kertoimet sekä erikoisominaisuudet auttavat voittojen saavuttamisessa. 
  • Primate King. Tämä eläimellinen vuoden 2021 keväällä julkaistu peli on lyhyessä ajassa noussut suosituimpien Red Tiger -pelien joukkoon. Primate Kingin ainutlaatuinen tunnelma ja ylimääräinen kuudes rulla ovat pelin vetonauloja. 
  • Piggy Riches Megaways. Tämä peli on toinen osoitus Red Tigerin kyvystä herättää vanha pelisarja henkiin uudella versiolla. Piggy Riches Megaways tarjoaa alkuperäistä peliä isommin jännitystä ja voittomahdollisuuksia. 

Red Tiger -pelien erikoisominaisuudet

Red Tiger on noussut pelialan kirkkaimpien tähtien joukkoon nopeasti. Sen pelivalikoimaa voidaan kuvata innovatiiviseksi, moderniksi ja äärimmäisen tyylikkääksi. Pelejä riittää, mutta missään vaiheessa ei vaikuta siltä, että kehityksessä turhaan hosuttaisiin. Jokainen peli on ainutlaatuinen luomus. 

Kaikki Red Tigerin kolikkopelit ovat moderneja ja sisältävät modernien grafiikoiden lisäksi myös innovatiivisia erikoistoimintoja ja bonuspelejä. Pelaajat ovat tottuneet näkemään nettikolikkopelissä wild-symboleja, scatter-symboleja ja ilmaiskierroksia. Red Tigerin peleistä löytyy näiden lisäksi myös erikoisempia, mielikuvituksellisia bonustoimintoja, jotka tarjoavat sekä enemmän viihdettä että parhaimmassa tapauksessa myös suuria voittoja.  

Päivittäiset jackpotit

Red Tiger on valmistanut perinteisten kolikkopelien ja pöytäpelien lisäksi myös kiitettävän määrän päivittäisen jackpotin pelejä.  

Jättipotteja on tarjolla kolmea eri tyyppiä: 

  • Tunnittainen jackpot, joka antaa satunnaisia pienempiä voittoja kerran tunnissa.  
  • Päivittäinen jättipotti, joka kasvaa päivän aikana ja tippuu satunnaisessa vaiheessa jollekin pelaajalle aina kerran päivässä. 
  • Progressiivinen Mega Jackpot, joka kasvaa ilman aikarajoja niin kauan, kunnes joku voittaa koko potin itselleen.  

Näistä tunnittainen jackpot on luonnollisesti kooltaan aina pienin. Päivittäinen jättipotti on yleensä muutamien tuhansien suuruinen, kun taas Mega jackpot voi kasvaa rajattomasti hurjiin summiin asti. 

Red Tiger päivittäiset jackpot pelit löytyvät tietenkin myös AHDIN pelimerestä ja löydät ne helposti Jackpotit -pelikategoriasta tai valitsemalla Red Tiger -pelikehittäjän vasemmasta valikosta, kohdasta ”Pelin tekijä”.  

Parhaat Red Tiger progressiiviset jackpot-pelit 

Red Tiger kasinopelit

Red Tiger on ehtinyt julkaisemaan todella monipuolisesti erilaisia pelejä. Yli sadan erilaisen kolikkopelin lisäksi Red Tiger on ehtinyt julkaisemaan myös jackpot-pelejä sekä muutamia pöytäpelejä. Red Tigerin klassisiin kasinopelihin lukeutuvat Baccarat, Blackjack sekä Deal or No Deal Blackjack.  

Perinteisistä pöytäpeleistä löytyy kutakuinkin aina samat säännöt ja pelin kulku, jotka rajoittavat hieman sitä, miten tällaisista peleistä voi saada ainutlaatuisia tai omaperäisiä. Myös Red Tigerin pöytäpelit ovat siis hyvin samankaltaisia muiden pelinvalmistajien tuottamien pöytäpelien kanssa.  

Red Tiger Gamingin tärkeät ominaisuudet

Red Tiger ei syyttä ole pelaajien suosiossa. Valmistaja onnistuu todella monella eri saralla mielestämme loistavasti. Valmistajan pelit ovat aidosti massasta poikkeavia, mutta samalla perusasiat ja perustoiminnot ovat kuitenkin loistavalla tavalla hallussa. 

Bonus- ja erikoistoiminnot 

Red Tigerin kolikkopeleistä löytyy yleensä runsaasti bonustoimintoja, joiden avulla pelaajalla on mahdollisuus päästä käsiksi hyvinkin suuriin voittoihin. Yleisesti ottaen suurimmat voitot löytyvät aina bonuspeleistä ja niitä löytyy Red Tigerin kolikkopeleistä yleensä aina enemmän kuin yksi.  

Jokaisesta pelistä löytyy teemaan sopivat erikoistoiminnot, jotka vaihtelevat riippuen pelistä. Osa Red Tigerin kolikkopeleistä sisältää onnenpyörämäisiä bonuspelejä, osa ilmaiskierroksia, osa ”pick-me-bonuspelejä” ja osa taas jotain aivan muuta. Tämän yrityksen innovatiivisuus tuleekin esiin erityisesti juuri bonuspelien aikana. 

Luetellaan seuraavaksi muutama tärkeä osa-alue, jolla tämä valmistaja onnistuu erityisen hyvin. 

Reilut pelit 

Red Tiger pelinvalmistajan, aivan kuten kaikkien muidenkin AHTI Kasinolta löytyvien pelinvalmistajien peleissä käytetään satunnaislukugeneraattoria (Random Number Generator). Tämä takaa sen, että kaikkien pelikierrosten tulokset ovat aina satunnaisia ja ennalta-arvaamattomia. Koskaan ei siis voi esimerkiksi tietää, milloin seuraava jättipotti tipahtaa, tai mikä seuraavan pelikierroksen tulos on.  

Red Tigerin toimisto sijaitsee Mansaarella, joka sijaitsee Irlanninmeressä Irlannin ja Ison-Britannian saarten välissä. Sijaintinsa ansiosta siltä löytyy Alderneyn lisenssi.

Tältä pelinvalmistajalta löytyy myös muutama muu pelilisenssi, jotka ovat varmasti tuttuja useimmille pelaajille. Red Tiger omaa sekä Maltan peliviranomaisten (MGA) lisenssin, kuin myös Iso Britannian pelilisenssin (UKGC). Molemmat näistä pitävät huolen siitä, että Red Tiger saa tarjota pelejään kasinoille ympäri maailmaa, mutta myös takaa pelien turvallisuuden ja sen, että niitä valvotaan useiden tahojen toimesta. Voit siis olla varma siitä, että Red Tigerin pelit ovat aina reiluja.  

Mobiilipelit

Red Tigerin viihdyttäviä pelejä pääsee pelaamaan totta kai myös mobiilissa, millä tahansa älypuhelimella tai tabletilla ja käyttöjärjestelmästä riippumatta. Pelit pyörivät vähintäänkin yhtä sulavasti mobiilinpuolella kuin tietokoneellakin ja mobiilipeleissä pääsee nauttimaan samoista upeista grafiikoista sekä mahtavista bonustoiminnoista.  

AHTI kasino toimii sekä Android- että iOS-laitteilla suoraan puhelimen tai tabletin oman selaimen kautta. Red Tigerin huippuluokan pelit ovat pelattavissa meillä myös matkan päällä.  

Pelaa Red Tiger pelejä ilmaiseksi – demo-versio

Jos haluat kokeilla Red Tiger pelinvalmistajan pelejä ilmaiseksi, ennen kuin panostat niihin oikeaa rahaa, onnistuu se näppärästi ja vaivattomasti kokeilemalla pelejä leikkirahalla

Leikkirahalla pelatessa pääset kokeilemaan pelin kaikkia ominaisuuksia, sen sisältämiä erikoistoimintoja ja bonuspelejä ennen kuin panostat siihen oikeaa rahaa. Demoversio eroaa oikean rahan pelistä ainoastaan siten, että demoversioissa voitot maksetaan ”leikkirahana”, kun taas oikean rahan peleistä voi voittaa oikeaa käteistä.  

Voit halutessasi testata Red Tigerin pelejä AHTI Kasinolla viemällä hiiren haluamasi pelin kohdalle ja klikkaamalla ”Kokeile ilmaiseksi” nappia. Oikealla rahalla voit puolestaan pelata klikkaamalla ”Pelaa nyt”.   

Koe parhaat Red Tiger -pelit itse

Red Tiger on noussut pelialan yhdeksi kuumimmista nimistä. Tämä ruotsalainen pelikehittäjä julkaisee kerta toisensa jälkeen yhä upeampi, mielikuvituksellisempia ja ainutlaatuisempia pelejä. Voittopotentiaali on korkea ja pelikokemus huipussaan. 

Erityisen suosittuja Red Tigerin pelejä AHTI Kasinolla ovat olleet päivittäiset jackpot-pelit ja Megaways™ -pelit, jotka sisältävät jopa 117 649 erilaista voittotapaa. Voimme suositella Red Tiger kolikkopelejä kaikille pelaajille, jotka arvostavat visuaaliseen puoleen panostusta sekä moderneja videokolikkopelejä, jotka erottuvat joukosta omaperäisillä ominaisuuksillaan.  

AHTI Kasinon upea pelivalikoima siivittää kaikki merenalaiselle seikkailulle. Meiltä löydät kaikki suosituimmat Red Tiger -pelit, joissa pääset koittamaan onneasi kaikilla laitteilla. Onnea matkaan!